Olen oiken jännittäjä tyyppiä, ei sille mitään mahda. Ajatukset vaan pyörii päässä ja tulee mietittyä niitä näitä. Mielessäni on viimeaikoina pyörinyt kun Veeti menee kylläkin kakkosluokalle, mutta se tulevan kolmosluokan englannin opiskelu, oppiiko Veeti kieliä? Onhan siihen vielä aikaa ja paljon muutakin pitää tulevan vuoden aikana oppia uutta. Veetin epilepsian aikana vaan on niin paljon tapahtunut asioita joita muut eivät tiedä sairauden tuomista vaikeuksista ja nyt tämä leikkauksen jälkeinen elämä on ihan uutta meille ja se tuo tullessaan omaa jännitystä. Suurin jännittämisen aihe on tietenkin onko kohtaukset jättäneet pysyviä haittoja, taas pitää muistaa että lapsi on kasvavassa vaiheessa ja aivotkin kehittyvät kasvun myötä. Onhan kielten opiskelu toisaalta perinnöllistä, toiset oppii helpommin ja niinkuin taas minun on pitänyt tehdä paljon työtä sen eteen eli se vaatii taas, jollei Veeti opi helpolla niin minulta vaaditaan voimia ja pitkäjänteisyyttä olla tukemassa ja kannustamassa opiskelussa. Onneksi ja toivottavasti olen itse sitten valmistunut ammattiini ja lähihoitajan paperit olisivat piironginlaatikossa, että olisi aikaa Veetin opiskelulle.
Että tällaiset mietteet: Nyt kuitenkin katse kontrollikäyntiä kohti ja vietämme samalla hesan aikaa lomaillen. T: aliisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti